Maisema on tänään aivan ihana: puhdas valkoinen lumi täyttää maiseman. Aamulla vailla 6 oli teitä jo avattu, eikä suola ollut vielä kehälläkään sulattanut kaikkea lunta. Meno oli rauhallista ja hiljaista, sillä lumi vaimentaa liikenteen melua.

Maisema kuin postikortista, mistä pidän. Mieli lepää.

Pihaan olikin kasaantunut paljon lunta. Teinkin lumityöt jo heti kuuden jälkeen tultuani tytön töihin viennistä. Lunta oli paljon, mutta lievä pakkanen teki siitä yllättävän kevyttä. Tässäpä tuli aamujumppa, mukavasti pikkuhiki ja nälkä.

Tänään on luvassa taas kuskailua edestakaisin. Lapset pääsevät helpolla, mihin olen itse syypää. On niin helppoa suostua viemään muutama kilsa ja taas hakea, vaikka pitkän päälle tuosta ei olekaan hyötyä. Liikunta tekisi hyvää!

Työnhakua ja harmi tekemättömistä töistä

Tänään pitäisi laittaa taas yksi työhakemus menemään. Vaikka tiedän, että työnhaku on nyt päällimmäinen ja tärkein asia, en meinaa jaksaa koota itseäni riittävästi hiomaan työhakemustani. Pitäisi räätälöidä ja nostaa juuri niitä asioita, joita työilmoituksessa korostetaan ja millaista henkilöä haetaan. Eli vastata tarjoomaan, tarjota itseään ratkaisuna työnantajan ongelmaan. Kunpa olisikin niin helppoa tehdä kuin sanoa.

Illalla iski taas huono omatunto, miksi en saa tehdyksi sitä kaikkea, mitä olen suunnitellut. Listaan tekemättömiä asioita listaksi sekä mieleeni että vihkoon. Kovin vähän niitä voin viivata yli, vaikka olen yrittänyt olla tehokas. Täytyisi muistaa, että eihän tässä tammikuuta ole järin montaa päivää kulunut (arkipäiviä), vaikka kuukausi on pitkällä. Loppiainen verotti arkea.

Pitäisi oppia olemaan itselleen armollinen. Näin kuulin jo vuosi sitten, mutta en meinaa sitä oppia. Jos en minä arvosta ja pidä itsestäni, miksi niin tekisivät toiset. Toiset näkevät sinut sellaisena kuin itse itseäsi pidät!